22.10.2011 3div
2.10.2011 3div
6.2.2011 3div
8.1.2011 3div
joulupaketti
kausi 09-10
Alkukausi on takana ja myös pelaajaruletti on käynnistynyt. Showtime ja V&L, joka pelaa rinnakkaislohkossa, sopivat puolustaja Panu Puskalan siirtymisestä keltamustista "Tottijärven porukkaan". Seurat ovat sopineet, että siirtosummista ei tulla kertomaan julkisuuteen, mutta joka tapauksessa kyseessä on merkittävä rahamäärä.
Puskala saanee itse palkankorotuksen ja Showtimen kassa on jälleen täpötäysi, joten nähtäväksi jää, mikä on Showtime-manageri Jukka Virtasen seuraava siirto: "Katsotaan rauhassa. Nyt on tarjolla muille puolustajille isoa ruutua ja toivon, että joku nykyisestä joukkueesta ottaa askeleen eteenpäin. Vastuuta on siis luvassa. Mikäli kuitenkin tilanne vaatii, en epäröi käyttää seuran rahoja myös joukkueen vahvistamiseen, vaikka tarvitsisin itse uudet talvirenkaatkin.", pyörittelee Euromasterilta puhelimitse tavoitettu Virtanen salamyhkäisesti.
Showtime toivottaa Panulle onnea valitsemallaan tiellä ja lähettää treenivastustajan riveihin siirtyneelle riiviölle Jere Karalahden tutuiksi tekemät terveiset: Keep your head up! :)
Lauantaina oli jälleen tarjolla todellista herkkua Ylöjärvellä, kun oli
kauden kolmannen turnauksen vuoro. Showtimen vastustajaksi astelivat tällä
kertaa sarjakärki Ikhtys ja SBT PaPo. Tavoitteena oli toki noukkia täydet
neljä pistettä, mutta kahteen oli lopulta ”tyytyminen” – ja tyytyminen
lainausmerkeissä vain ja ainoastaan siitä syystä, ettei sarjakärki jättänyt
sen enempää varaa jossitteluun.
Päivän ensimmäinen matsi käynnistyi Ikhtystä vastaan mukavasti. Showtime oli
hyvin pelissä mukana, eikä tasoero näkynyt ollenkaan – päinvastoin.
Keltamustat hallitsivat ja saivat luotua muutaman tekopaikankin, mutta
tuloksetta. Ensimmäisen kerran nuotta heilui avauserässä, kun Peltsi oli
istumassa kaksiminuuttistaan. Vierasjoukkueen ylivoima hieroi tarpeeksi
kauan, kunnes vihdoista viimein ylivoima tuotti tulosta. Toinen erä oli
keltamustilta heikko, mutta toki vastassa oli koko ajan otteitaan parantanut
porukka. Vierailijat siirtyivät vaivattomasti 0-4 –johtoon. Pientä lohtua
toi erän loppupuolella Ukki Partanen, joka sai siirtää Panun ohilaukauksesta
sopivasta maalille kimmonneen pallon lähes tyhjiin. Kolmas erä olikin sitten
ns. läpsyttelyä, eikä voittajasta ollut enää epäselvyyttä. Showtime alkoi
säästellä voimia päivän toiseen otteluun, eikä Ikhtyskään jaksanut enää
kummempia esittää – toki ottelun lopussa ote siirtyi vahvasti Showtimelle.
Loppulukemat 1-5 syntyivät viimeisellä minuutilla, kun ST haki lohtumaalia
ylivoimalla ilman maalivahtia.
Kaiken kaikkiaan voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä – sen
verran suuri oli joukkueiden taitotaso. Toki on myönnettävä, että sarjakärki
pääsi 0-3 –johtoon aivan liian helposti, ja suurista maalinteko-ongelmista
kärsivä Showtime lannistui enemmän tai vähemmän eli enemmän... Ottelun alku
lupasi paljon parempaa, mitä loppulukemat kertovat, ja onkin mysteeri, miten
ero yhtäkkiä syntyi. Vaikka pelin jälkeen pukukopissa nähtiin pettyneitä
jätkiä, ottelu pystyttiin nollaamaan nopeasti, sillä jokainen tiesi, mikä
meni pieleen ja mitä tulisi parantaa seuraavaan matsiin. Ottelun aikana
ST-penkki oli jälleen äänekäs ja voimakkaita kirosanoja kuultiin joka
toisesta suusta joka vaihdon jälkeen. Tunnetta ja nautintoa. (hymiö)
Päivän toiseen otteluun vastaan asettui PaPo. Alku oli tasaista ja molemmilla
joukkueilla oli yritystä enemmän kuin järkeä, kunnes ST heilautti
helpottavan avausmaalin. Panu ampui suoraan sisäänlyönnistä pallon vasempaan
alanurkkaan ja ST siirtyi ensimmäistä kertaa päivän aikana johtoasemaan.
Reilu minuutti myöhemmin ST-leiri sai lisää aihetta juhlintaan, kun Jobbe
täräytti bravuurinsa, lujan lämärin, verkkoon suoraan Peltsin syötöstä.
Kaikki näytti tässä vaiheessa hyvältä, kunnes erän loppuvaiheilla PaPo pääsi
kaventamaan Showtimen alivoiman pettäessä jälleen.
Toinen erä mentiin tasatahtia. Heti erän alkuun PaPo nousi tasoihin, tämän
jälkeen molemmat saivat yhdet jäähyt ja jotta erä mentäisiin tasaisissa
merkeissä, Masa siirsi ST:n 3-2-johtoon Rotan antamasta passista. Maali oli
laiturin kauden ensimmäinen ja sitä ennen herrasmies ehti tuhlata ”jokusen”
Jugen tarjoaman namupaikan. Tuuletuksesta näki kaiken oleellisen: ”JO
HELPOTTAA!”
Kolmas erä tarjosi maalijuhlaa sankoille fanijoukoille. Erässä nähtiin kuusi
osumaa, joista ST viimeisteli neljä ja varmisti näin voittonsa ja kaksi
pinnaa sarjataulukkoon. Showtimen karkumatkan käynnisti Jobbe, joka lirutti
pallon aluksi vastustajan putkista ja pääsi ”vauhdikkaaseen” läpiajoon.
Ratkaisu oli yhtä tyly kuin herran toiminta pokeripöydässä: ”All in” ja
pallo vasempaan ylänurkkaan. Maaliin syöttöpisteen kirjasi Ude. 5-2 –maalin
tälläsi Juge Masan antamasta poikittaissyötöstä. Osuma oli hyvin samanlainen
kuin Joben päivän ensimmäinen. Seuraavan ST-osuman värkkäsi muuten vaisussa
iskussa ollut ”ST:n ykkönen”. Uitti antoi syötön maalin takaa ja Ukki iski
pelivälineen etukulmasta sisään. Tämä oli omalla tavallaan kosmetiikkaa,
sillä Showtimellä ei hätää ollut missään vaiheessa, mutta toisaalta maali
oli tärkeä, sillä PaPo löi ottelun lopussa vielä kaksi maalia ja kavensi
tilanteeksi 6-4. Maaleja edesauttoi Showtimen löysä pelaaminen omalla
alueella ja nettitoimitus uskoo ja toivoo, että kyseisiä virheitä ei oltaisi
nähty, jos ottelu olisi ollut tasaisemmissa lukemissa... Loppulukemat 7-4
sai kunnian viimeistellä tyhjiin Juge, joka pääsi kuljettamaan pallon
maaliin Panen antaman syötön jälkeen.
Ottelussa oli erityisen tärkeää se, että nyt löytyi ratkaisijoita laajalta
rintamalta. Kun ”ykkönen” oli vaisulla pelipäällä syystä tai toisesta –
kenties jopa kolmannesta – , niin apuun nousivat muut miehet. Tällaista
vastuunottoa ollaan kaivattu jo tovi ja nyt kun hanat ovat auki joka
ketjulla, on lupa odottaa entistä parempaa pelaamista seuraavissa
kamppailuissa.
Leijonat: Panu, Rotta, Juge, Jobbe
Lampaat: Ykkösketju ja AV - spesialistit. Erikoismaininta
jälkimmäisen ottelun tuomarikaksikolle, joka vihelsi pilliin jokaisesta
kontaktista ja välillä ilmankin.